Lopusta uuteen alkuun

Terve, 

Päätin aloittaa nyt kirjoittaa blogia toivoen, että sitä kautta saan ammennettua asioita, jotka askarruttavat ja mietityttävät paperille.

Olen entinen sulkapalloammattilainen. Pelasin peliä yli kymmenen vuotta ammatikseni. Nyt olen ollut niin sanotusti ”eläkkeellä” tarkoittaen että olen toiminut koti-isänä nyt jo 2-vuotiaalle tyttärellemme Alessialle. Asumme tällä hetkellä Pariisin liepeillä ja eläkepäiväni alkavat olla piakkoin ohi aloittaessani valmentamisen Aulnay Sous Bois seurassa. 

Tulen kirjoittelemaan blogissa monenmoisista asioista. Jo hetken Ranskassa asuneena uskon että pystyn avarimmin silmin analysoimaan ja pohtimaan elämäni kulkuun vaikuttaneita asioita ja jakamaan kiinnostuksen kohteita. Menneitä urani varrelta (toimien terapeuttisena prosessina itselleni) , tulevia suunnitelmiani, urheilua yleisellä tasolla kuin myös palasia intohimoistani kuten viineistä, kelloista ja matkailusta. 

Loppu on usein myös alku. Ensimmäinen postaukseni lähteekin tavallaan lopusta. Urheilija-urani lopusta. Lopetin virallisesti urani 1.2.2017. Tein päätöksestäni videon, jonka julkaisin omilla Facebook sivuillani. Olin olettanut että asiaa pitkään pohdittuani ja päätökseen vaikuttaneet asiat läpikäyneenä en tulisi kokemaan suurtakaan tunnekuohua asian tiimoilta. Kuitenkin, kuten videonkin lopusta näkyy, jouduin nieleskelemään pahemman kerran saadakseni asian sanottua ääneen. Mietinkin jälkikäteen mikä asiasta teki niin tunnepitoisen. Vaikka olinkin täysin sinut asian kanssa ja lopettaminen oli lopulta enemmän helpotus eikä minkään pakon sanelema, niin ensimmäinen luku elämässäni tuli kuitenkin tavallaan loppuun. Sulkapalloilija-aikani oli urheilijalegenda Matti Nykästä lainatakseni elämäni parasta aikaa kaikkine seikkailuineen maailman turuilla ja laji itse oli toiminut minulle henkilökohtaisesti parhaimmillaan ja pahimmillaan oman ihmisarvoni mittarina. Olin ollut viimeiset yli kymmenen vuotta sulkapalloilija Ville, nyt olen pelkästään Ville. 

Kuten sanottu lopettaminen oli helpotus koska asiaa kaunistelematta ammattilaisurheilu on raakaa. Tunteet vaihtelevat suuren osan ajasta todella intensiivisesti. Ottelun voittaessasi tunnet olevasi maailman kuningas, kuka pystyy mihin vain. Kääntöpuolena tietysti hävitessäsi voit joutua hetkeksi, tai pidemmäksi aikaa tappion kirvelevyydestä riippuen, syvien vesien syöveriin pohtimaan arvoasi sulkapalloilijana ja urheilijana. Tätä varsinaista tunteiden vuoristorataa en jää kaipaamaan yhtään. Monet entiset urheilijat sanovat että jäävät kaipaamaan lajin aiheuttamia kicksejä ja tuntevat että elämä on turhan tasaista ja tylsää ilman niitä. Ymmärrän heitä täysin. Harvoin tavallisessa elämässä tulee tilanteita, joista saisi samanlaisen adrenaliinihuuman kuin voittaessasi ottelun ison yleisön edessä pelin loppumetreillä hallin räjähtäessä raivoisiin suosionosoituksiin. Kuitenkin omalla kohdallani minusta tuntui lopettaessani, että olen näitä tunne-elämän kuohuntoja saanut jo kokea aivan riittävästi yhdelle eliniälle. Kaipasin rauhaa ja rauhoittumista. Pysähtymistä. Halusin vetää henkeä, mennä itseeni ja kurkistaa miltä elämä näyttää sulkapallon ulkopuolella. 

Ihmisillä on tyypillisesti monia persoonia. Kuitenkin urheilu ei ota aikaa ainoastaan 8-16. Sulkapallomailan voi laittaa tiskiin mutta vapaa-ajalla ollessasikin joudut miettimään miten syödä, miten nukkua, miten pitää pää kasassa. Kun mailan laittaa pois lopullisesti tuleekin uuden kysymyksen äärelle: kuka minä olen urheilijaminäni ulkopuolella? 

Lopettamisen jälkeen pelasin sulkapalloa todella vähän. Nautin tuplan pelaamisesta ja jäähdyttelin totaalilopettamista jatkamalla sulkaa harrastusmielessä poikien kanssa neluriringissä viikottain kerran pari. Helmikuussa kunto oli vielä sillä tasolla että onnistuimme parini Pekka Ryhäsen kanssa viemään nelinpelin SM-mestaruuden. Ja hyvältähän se tuntui, pelaaminen ilman paineita oli hauskaa ja voitoista syttyy edelleen.

Ranskaan muuttomme jälkeen en ole ehtinyt pelaamaan sulkapalloa juurikaan ja urheilu ylipäänsä on ollut taka-alalla. Tämä oli osin tietoinen, osin tiedostamaton päätös. Kuten sanottu tarvitsin hetkeksi taukoa kaikesta ammattiurheiluun liittyvästä ja muutto uuteen maahan antoi hyvän syyn kääntää katse hetkeksi toisiin asioihin. Nyt olen kuitenkin huomannut että tarvitsen fyysistä uupumista edelleen fyysisen ja henkisen hyvinvointini tukipilariksi. Lisäksi minusta tuntuu että olen saanut käsiteltyä lopettamiseen liittyvät kasvukivut ja mieleeni on noussut uusia tavoitteita, unelmia ja päämääriä. On aika rakentaa elämää sulan jälkeen sulkaa kuitenkaan unohtamatta. Minulla on rakkaalle kasvattilajilleni vielä annettavaa ja olen täynnä energiaa ja intoa päästä toteuttamaan uusia suunnitelmiani. 

Ensimmäisinä välietappeina odotan noin kuukauden päästä alkavaa valmennuspestiäni ja tässä välissä minulla onkin meneillään pieni projekti treenin suhteen. Kirjoittelen näistä molemmista ja monista muista myöhemmin lisää. Tervetuloa mukaan! 

Lungi