Muutto tuntemattomaan

Kun tilaisuus avautui muuttaa Ranskaan, maahan jossa minä ja vaimoni olimme käyneet aiemmin vain satunnaisia reissuja ja jonka kieltä emme kumpikaan taitaneet, emme epäröineet tarttua siihen. Toki kävimme läpi jonkinlaisen muodollisen "onko tämä järkevää" - keskustelun ja pohdimme eri vaihtoehtojen plussia ja miinuksia mutta syvällä sisälläni tiesin heti että emme jättäisi tilaisuutta käyttämättä. 

Emmekä jättäneet. Olemme nyt asuneet muutaman kuukauden Ranskassa ja kirjoittelen postausta parhaillani istuen lempipaikallani ruokasalin, salle à mangerin, puutuolilla katsellen ranskalaisen parvekkeemme avonnaisista ovista avautuvaa maisemaa naapuritalojen kattojen ylle. Asuntoa etsiessä oli ehdotonta, että saamme mahdollisimman pariisilaisen kokemuksen, ja että pääsisimme asumaan vanhassa Hausmann-tyylisessä talossa. Löysimmekin todella ihanan kodin Suur-Pariisin alueelta, hieman Pariisin keskustan ulkopuolelta, mutta todella läheltä ja hyvien kulkuyhteyksien päästä. Asuinalueemme muodostaa pienen esikaupunkikylän, jonka keskusta on kuin pieni pala Pariisia ulkoilmakahviloineen ja erikoisliikkeineen. 

Olihan muutto rehellisesti sanottuna iso hyppy kohti tuntematonta. Itse en ollut ikinä asunut ulkomailla, vaikka olinkin kiertänyt maailmaa yli kymmenen vuotta sulkapallon perässä. Vaimoni taas on asunut niin Singaporessa kuin Bangkokissakin, mutta silti pysyvä muutto ulkomaille pienen lapsen kanssa tuntui radikaalilta muutokselta. Silti, jos ei ikinä tee muutoksia ei mikään myöskään muutu. Ja jos ei uskalla yrittää vaan pysyy paikoillaan siksi ettei uskalla, tuntuu se itselleni samalta kuin menisi taaksepäin. Joskus kannattaa kääntää kysymys "Miksi?" muotoon "Miksi ei?" ja saattaa löytää itsensä Ranskasta. Näin kävi itselleni ja kävi miten kävi, ainakaan en vuosien päästä joudu jossittelemaan mitä jos. 

Uuteen paikkaan kotiutumisen onnistumisen avaimet löytyvät mielestäni arjen perusrutiinien taitamisesta. Missä on lähin posti ja mistä löytyy pankkiautomaatti? Kuinka julkinen liikenne toimii ja onko Uber laillinen? Ja tietenkin kun Ranskassa ollaan, mistä löytyy ruokaa entä lähin viinikauppa? Suurimpia kulttuurishokkeja itselleni ensimmäisiltä viikoilta olikin kaupassa käyminen. En ikinä unohda kun ensimmäistä kertaa näin 180 euron Dom Perignon 2004 vuoden samppanjan ruokakaupassa. Siellä kontillinen juomien aatelia lekotteli leipähyllyjen ja tomaattivuorten välissä. Mielestäni on loistojuttu että laatuviinejä saa Ranskasta joka kulmamarketista. Mutta silti tuntui pienimuotoiselta pyhänhäväistykseltä löytää yli kymmenen vuotta viinikellarissa säilytetty arvoviini ladottuna päivittäiselintarvikkeiden keskelle. Kuitenkin osassa kauppoja on kaupan sisälle rakennettu tyylikkäitä viinihyllyjä tai kokonaisia "kellareita", caveja. On suhteellisen luksusta tutustua viikottaisella paikallis-Prisma reissulla erikois- ja laatuviineihin, joista Suomessa voit Helsingin pääalkossakin vain haaveilla.

Ensimmäiset päivittäisruokaostokset tuntuivat muutenkin kuin olisin ollut kala kuivalla maalla. En löytänyt ruokakaupasta edes peruselintarvikkeita saatikka, että olisin voinut tehdä ostokseni nopeasti ja kätevästi. Maitopullot muistuttavat erehdyttävästi pesuainepurkkeja (ja ne löytyvät suurelta osin lämpimästä kuivahyllystä kuten kunnon pesuainepullon kuuluukin) ja leikkelekinkkua myydään max neljän siivun paketissa. Aivan. Et lukenut väärin: neljän siivun! Puolikas aamiaisesta syöty ja kinkku on loppu. Oma tarinansa on myös kaurapuuropaketin osto. Kävelet aamiaishyllylle, josta löytyy murot ja myslit. Ah oui, täältä se löytyy. Kävelet hyllyn läpi kerran jos toisenkin varmana siitä, että kauraryynit eivät vain osuneet silmiisi. Viidennen kerran jälkeen on pakko myöntää, että hyllyssä ei ole kaurahiutaleita. Kolmannella kauppareissulla tajuat, että kaurahiutaleet löytyvät terveysruokahyllystä soijamaitojen ja pähkinäpatukoiden välistä. Tarjolla on tasan yhtä laatua ja hintaa pussilliselle on laitettu 3,50 euroa. Kaurapuurosta. Alat pikkuhiljaa ymmärtää miksi ranskalaiset valitsevat aamiaisekseen croisantin. 

Sittemmin olen oppinut seikkailemaan ruokakaupan ihmeellisessä maailmassa, löytänyt kaupan jossa leikkeleitä myydään kahdeksan siivun megajättipakkauksessa  ja ymmärtänyt että luomupuurosta kannattaa maksaa. Arkielämän rutiinit ovat tulleet lopulta päivittäiseen elämään hyvin nopeasti ja voinkin sanoa Ranskaa jo kodiksemme.

Kulttuurishokkien lomassa olen jo nyt ymmärtänyt sen, että onhan Ranska maana aivan maagisen upea! Pariisi on kaupunkina yksi maailman hienoimpia ja nähtävää riittää niin paljon, että olemme jo totutelleet ajatukseen siitä, ettemme varmasti ehdi nähdä kaikkea edes tässä kaupungissa riippumatta siitä kuinka kauan sitten ikinä olemmekaan täällä. Nähtävyyksiä on ripoteltu ympäri Pariisia ja kauniita rakennuksia löytyy katsoit sitten oikealle tai vasemmalle. Myöskin shoppausmahdollisuudet ovat täysin rajattomat täällä muodin luvatussa maassa, mikä ainakin itseäni ilahduttaa suuresti. Kulinaristille otollisempaa metsästysseutua kuin Ranska ja Pariisi on vaikea kuvitella. Täältähän koko Michelin instituutio on lähtöisin. On kuitenkin hyvä muistaa, että ranskalainen keittiö pohjautuu enemmänkin tuoreisiin ja parhaisiin raaka-aineisiin ja yksinkertaisuuteen kuin mausteisiin ja vahvoihin makuihin, joten omaan makuuni ruoka ei useinkaan ole niin mausteista kuin haluaisin. Silti on hyvä opettaa makuhermoja nauttimaan myös ns. puhtaista mauista ja siihen Pariisi tarjoaa oivat puitteet.

 Pienputiikkien kulttuuri on täällä jotain aivan toista kuin mihin olen tottunut Suomessa. Täällä lihat haetaan suoraan lihakauppiaalta, tuoreet hedelmät hedelmäkauppiaalta, suklaat pienestä suklaapuodista ja muutenkin kaikelle tuntuu löytyvän oma pieni erikoisputiikkinsa. Toki ostaessasi tarvikkeita vaikka illallista varten tämä on useinkin melko aikaa vievää touhua mutta me ”pariisilaisethan” elämme syödäksemme joten mikäs kiire tässä. 

 Asia, joka aiheuttaa melkoisen tukun harmaita hiuksia jokaiselle tänne muuttavalle, on maan byrokratia. Toki olen kuullut, että se aiheuttaa stressiä myös paljasjalkaisille pariisilaisille. Esimerkiksi hakiessasi liittymää puhelimeen, minkä kaiken järjen mukaan pitäisi olla hyvinkin yksinkertainen prosessi, täytyy sinun toimittaa liittymä saadaksesi repullinen lippuja ja lappuja. Ainoa dokumentti, jota ei kysytty, taisi olla mummon ajokortti. Mutta tähänkin tottuu, toki se vie aikaa enemmän ja saattaa joskus vaatia yhden tai useamman jatkoasioinnin kyseisessä liikkeessä/viranomaisessa, mutta kun asiaan asennoituu ranskalaisen rennosti, niin lopulta kaikki hoituu.

Erityismaininnan arvoinen seikka ovat patongit, la baguette. Tottakai patongit, eihän blogipostausta Ranskasta voi tehdä ilman, että siinä käydään tarkasti läpi patonkien syvin olemus ja suoritetaan makuanalyysi. Jotta ymmärtää kunnolla patongin ja leipomoiden aseman Ranskassa, tulee tiedostaa, että Ranskassa pyhäpäivät ovat edelleen tiukasti vapaapäiviä, jolloin kaikki pankit, virastot ja suurin osa kaikista kaupoista on kiinni. Tästä huolimatta lähileipomot avaavat ovena pyhinäkin aamulla muutamiksi tunneiksi, jotta paikalliset ehtivät käydä hakemassa aamuisen tuoreen patonkinsa pyhäpäivästä riippumatta. Suomessa en juurikaan tykännyt patongista enkä ymmärtänyt tämän vaalean höttöleivän suosiota. Mainitsin myös ranskalaiselle ystävälleni etten pidä patongista enkä usko sen olevan erikoista täälläkään. Sinnikästä ystävääni miellyttääkseni lupasin kuitenkin hänen kehotuksestaan käydä testaamassa lähileipomomme la tradition - patonkia. Kun leikkasin La traditionista ensimmäisen murean palasen ja rupesin mutustamaan sitä ymmärsin, että ranskalainen patonki on jotain aivan jotain muuta kuin se pitkulaleipä, jota olin aikaisemmin joskus Suomessa maistanut. 

Olen siis astunut patonkien ja leipomotuotteiden seitsemänteen taivaaseen enkä ole mahdollisesti koskaan maistanut niin hyvää leipää kuin täällä. Noh kuten tästä arvata saattaa, ei kerta La traditionia jäänyt suinkaan ainoaksi ja sen takia nyt juoksenkin lenkkejä urakalla koittaessani saada ylimääräisiä patonkikiloja karistettua kilo kerrallaan. Mutta palataan treeneihin ensi kerralla. 

Onko siellä lukijoissa ketään ulkosuomalaista? Millaisia kokemuksia teillä on ulkomaille muutosta? Mikä yllätti eniten?