Ville Lång

Tänään Venäjällä alkaneet sulkapallon joukkue EM-kisat herättivät itsessäni paljon muistoja tarinasta kolmen vuoden takaa, jonka aion nyt jakaa teille blogini lukijat. Alustuksena kerrottakoon, että joukkue EM-kisoja on pelattu vuodesta 2006 lähtien joka toinen vuosi vaihtuvissa lokaatioissa. Kisat pelataan joukkuekilpailuna, jossa jokaisessa ottelussa on 5 eri matsia: 3 miesten kaksinpeliä ja 2 miesten nelinpeliä. Suomella on ollut historian valossa useimmiten vahvemmat kaksinpelit, kun taas miesten nelinpeleistä olemme saattaneet saalistaa vain hajapisteitä. Monet EM-joukkuekisat ovatkin olleet aikamoista rämpimistä joukkueeltamme. Lähdimme aina altavastaajina etenemään lohkovaiheeseen ja tiesimme että ainoastaan täydellisellä onnistumisella voisimme yllättää lohkomme sijoitetun maan. Kun ainoastaan lohkon paras etenee jatkoon, jouduimme melkein aina pettymään ja pakkaamaan kamamme lohkovaiheen jälkeen. Kunnes.. Basel ja vuosi 2014. Arpakone oli heittänyt meidät samaan alkulo

Vaikka seikkailuni Selviytyjissä jäi huomattavasti aiottua lyhyemmäksi ajattelin kirjoitella kokemuksistani tänne blogiin sillä reissu oli lyhykäisyydestä huolimatta suuri seikkailu ja mahtava kokemus. Sain soiton ohjelman tuottajalta juuri muutettuamme Ranskaan. Tilanne oli vielä niin sanotusti päällä, eli asuimme hotellissa ja vasta etsimme Pariisista pysyvää asuntoa. Kevät oli muutenkin ollut enemmän tai vähemmän stressaavaa aikaa muuton takia. Ensimmäinen ajatukseni olikin että en missään nimessä lähde mihinkään viidakkoon mahdollisesti yli kuukauden ajaksi tässä vaiheessa. Siispä sanoin päättäväisesti tuottajalle lyhyen puhelumme päätteeksi "kiitos, mutta ei kiitos". Puhelun jälkeen meni noin kahdesta kolmeen minuuttiin kun tajusin että hemmetti sentään olinkohan vastannut ei liian hätiköidysti. Katuisinko jos en nyt tarttuisi tilaisuuteen jollaista ei varmasti tulisi aivan heti vastaan? Ajoitus oli vain muuton ja muun osalta todella huono. Kuitenkin kerrottu

Tämä viikonloppu oli ensimmäinen helmikuun alun viikonlopuista sitten vuoden 2001 kun en kärrännyt mailakassiani aamutuimaan kisahallille pelatakseni Suomen mestaruudesta. Viimeiset 18 vuotta jatkunut perinne katkesi tähän vuoteen ja täytyy sanoa että hieman oudolta se tuntuu. Vielä viimeiseen asti leikittelin ajatuksella tuplan pelaamisesta, mutta koska matka Pariisista Helsinkiin on pitkä ja elämääni on tullut uusia velvoitteita, jouduin luopumaan ajatuksesta. Itselläni on monenkirjavia muistoja SM-kisoista. Muistan kun ensimmäisen kerran astelin halliin 15-vuotiaana vuonna 2001. Aloitin urakkani luonnollisesti karsinnasta voittaen ensimmäisen matsini. Toinenkin oli voitettavissa, mutta hävisin lopulta tiukasti Iiro Kokolle. Niin lähellä tappion karvaita kyyneleitä en ollut ikinä ollut enkä tullut olemaan urani aikana kuin kyseisen tappion jälkeen. Kehitystä tapahtui seuraavina vuosina vaikka omaan mielenmalttiini liian hitaasti ja seuraavina vuosina jouduin kokemaan tappion k