EM-kisat ja Baselin pamaus
Tänään Venäjällä alkaneet sulkapallon joukkue EM-kisat herättivät itsessäni paljon muistoja tarinasta kolmen vuoden takaa, jonka aion nyt jakaa teille blogini lukijat.
Alustuksena kerrottakoon, että joukkue EM-kisoja on pelattu vuodesta 2006 lähtien joka toinen vuosi vaihtuvissa lokaatioissa. Kisat pelataan joukkuekilpailuna, jossa jokaisessa ottelussa on 5 eri matsia: 3 miesten kaksinpeliä ja 2 miesten nelinpeliä. Suomella on ollut historian valossa useimmiten vahvemmat kaksinpelit, kun taas miesten nelinpeleistä olemme saattaneet saalistaa vain hajapisteitä.
Monet EM-joukkuekisat ovatkin olleet aikamoista rämpimistä joukkueeltamme. Lähdimme aina altavastaajina etenemään lohkovaiheeseen ja tiesimme että ainoastaan täydellisellä onnistumisella voisimme yllättää lohkomme sijoitetun maan. Kun ainoastaan lohkon paras etenee jatkoon, jouduimme melkein aina pettymään ja pakkaamaan kamamme lohkovaiheen jälkeen.
Kunnes..
Basel ja vuosi 2014. Arpakone oli heittänyt meidät samaan alkulohkoon rakkaan naapurimaamme Venäjän kanssa. Jatkoon tarvittiin Venäjän päänahka ja sen saamiseen meidän olisi taisteltava itsellemme kolme voittoa. Tiesimme, että ennakko-odotusten mukaan meillä olisi tähän mahdollisuus ainoastaan voittamalla kaikki kolme kaksinpeliä jättiläistä vastaan, sillä Venäjän nelinpelit tiedettiin raudanlujiksi. Tiesimme että voisimme onnistua voittamaan singelit, jos kaikki loksahtaisi kohdalleen. Emme kuitenkaan olleet ennakkosuosikkeja yhdessäkään ottelussa ja päivän kunto ratkaisisi paljon.
Ensimmäinen kaksinpeli alkoi. Pelasin itse Venäjän Goljattia Vladimir Ivanovia vastaan. Minä tiesin ja koko joukkue tiesi, että tappio tästä merkitsisi lähes varmaa kotiinlähtöä taas lohkovaiheen jälkeen. Sain jollakin ihme konstilla vietyä pelin kolmanteen erään, jolloin ottelun henkinen ote kummallisesti kääntyi enkä enää ollutkaan kentällä altavastaajana. Voitin ottelun ja annoin selvän merkin niin omalle joukkueelleni kuin vastustajalle siitä, että täällä ollaan tosissaan.
Toisessa ottelussa meidän kakkoskaksinpelaaja Eetu Heino voitti ottelunsa Vladimir Malkovia vastaan täysin varmasti kahdessa erässä, pelaten todennäköisimmin yhden tasapainoisimmista otteluista, jonka olen koskaan nähnyt hänen pelaavan urallaan. Niin Eetu kuin koko joukkueemme puhisi tämän jälkeen susilauman lailla. Olimme haavoittaneet Venäjän joukkuetta ja ottelu oli kuoloniskua vaille sinetöity sinivalkoisin värein.
Photo Badminton Photo
Kolmanteen kaksinpeliin meillä oli vaihtoehtoina niin nykyinen singelin Suomen mestari Kalle Koljonen tai tämän vuoden sekanelinpelin Suomen mestari Anton Kaisti. Valmennus päätti ennen peliä pistää Kallen kentälle. Myös Kalle puhkui intoa ja itsevarmuutta ennennäkemättömällä tavalla. Kalle aloittikin matsin painaen todella vahvasti päälle Rocky Balboaan verrattavalla intensiteetillä. Voin kertoa, että joukkueemme tunnelmat katsomossa alkoivat muistuttaa etäisesti Rion sambakarnevaalien touhuja. Sitten tapahtui jotain; Kalle alkoi hätiköimään haluten voittoa liian paljon. Monissa liemissä keitetty kokeneempi Venäjän karhu Anatoliy Yartsev sai tästä omaan tekemiseensä uutta puhtia ja muutti Kallen liiallisen innon omaksi vahvuudekseen. Iloinen juhlinta katsomossa muuttui äkisti täydelliseen tyrmistykseen Kallen hävittyä ottelunsa kolmannessa erässä. Venäjä kavensi näin tilannetta. Peli oli 2-1.
Seuraavaksi kentälle astelivat meidän ykkösparimme nelinpelissä eli Eetun nuorempi veli Iikka Heino ja Anton Kaisti. He olivat kuitenkin lähestulkoon mahdottoman tehtävän edessä. Vastassa oli maailman parhaimpiin nelinpelipareihin lukeutuvat Ivan Sozonov ja jo kaksinpelin minulle hävinnyt Goljatti Vladimir Ivanov. Peli oli ohi noin 20 minuutissa venäläisten pyyhkiessä lattiaa meidän pojillamme täysin odotetusti.
Tilanne oli siis kutkuttava 2-2. Toiseen nelinpeliin laitoimme kaksi pelaaja, joilla ei ollut hölkäsen pöläyksen verran käsitystä nelinpelin juonikuvioista, eli itseni ja Eetu Heinon. Kaksi singel-pelaajaa pelaamassa nelinpeliä ei varsinaisesti ole se ennakkoon odotetuin ratkaisu. Ottelu alkoi kuitenkin omasta mielestäni yllättävän tasaisesti. Palloja voitettiin vuorotahtiin. Hävisimme lopulta ensimmäisen erän hieman omintakeisella tyylillämme pelaten ainoastaan tiukasti. Epäusko alkoi nostaa taas päätään - oliko tämä ottelu voitettavissa? Toisen erän onnistuimme jo voittamaan tiukasti ja meillä oli hauskaa kentällä Eetun kanssa, vaikka usko omiin kykyihimme venäläisiä vastaan ja ottelun voittoon alkoi vasta herätä. Kolmannessa erässä etenimme taas tasatahtia venäläisten kanssa. Lopun alettua häämöttää toinen venäläisistä pelureista, Sergei Lunev, kipsasi täysin ja saimme lyötyä lisää painetta hänen suuntaansa. Kaikkien, eikä vähiten itse kentällä olleiden, hämmästykseksi voitimme ottelun ja olimme näin lyöneet Venäjän 3-2. Samanlaista rajatonta riemua en ollut kokenut ikinä aiemmin sulkapallon yhteydessä.
Photo Mark Phelan/Badminton Europe
Tämän jälkeen lohkovaiheessa oli vielä kaksi muuta peliä Israelia ja Italiaa vastaan. Nämä hoidimme ilman vaikeuksia 5-0 lukemin keskittymisen ollessa jo puolivälierissä.
Olimme selviytyneet lohkostamme jatkoon ensimmäisen kerran vuoden 1994 jälkeen, jolloin Suomen joukkue selvitti tiensä Thomas Cupiin, saavutus joka omana aikanaan vastasi EM-mitalia. Vaikka riemumme olikin rajatonta, näin joukkueemme nuorempien sällien kasvoista, että työmme ei ollut vielä tässä. Kaikki janosivat lisää.
Odotimme malttamattomina minkä maan saisimme vastaamme puolivälierissä. Odotettuamme iltamyöhään saimme selville, että vastassamme olisi toinen rakas naapurimaamme Ruotsi. Tiesimme Venäjä-ottelun perusteella olevamme kunnossa laajalla rintamalla, joten tunnelma vielä illalla oli rennon odottava.
Puolivälierän aamu koitti ja kaikkien kasvoilta oli jo luettavissa, että nyt on tosi kyseessä. Kaikki meistä tiesivät, ettei tälläistä mahdollisuutta Euroopan mestaruus - mitaliin tule usein, jos koskaan. Siirryimme hallille. Edessä oli palaveri joukkueen kesken. Edelleen yritimme vitsailla keskenämme, mutta melko hiljainen seurakunta meitä oli kerääntynyt valmentajien ympärille. Aloitimme kevyen treenin ja heti kun pääsimme iskemään sulkaa kentälle tuntui, että kaikilla suli stressi pois ja tilalle vaihtui tiukka keskittyminen tulevaan.
Ensimmäinen kaksinpeli käytiin minun ja hyvän ystäväni Henri Hurskaisen välillä. En ollut tuohon mennessä vielä koskaan hävinnyt Henrille, enkä aikonut muuttaa tilastoja huonompaan suuntaan tälläkään kertaa. Kaksi erää tasaista itsevarmaa suorittamista ja siirryimme 1-0 johtoon. En yleensä ystävyydestämme johtuen viitsinyt liikoja juhlia voittojani Henriä vastaan, mutta tällä kertaa ottelua seurasi raivokas tuuletus ja huuto joukkueelleni "NYT MENNÄÄN!".
Seuraavaksi kentälle asteli Eetu, jolla oli vastassaan aina hankala vastus, Gabriel Ulldahl. Eetulla oli ollut vaikeuksia aiemmin Gabrielin kanssa, mutta tällä kertaa ei vaikeuksista näkynyt häivähdystäkään ja Eetu hoiti meidät johtoon 2-0 jatkaen varmaa suorittamistaan.
Kolmanteen kaksinpeliin olimme valinneet Anton Kaistin. Hänellä oli vastassaan pelistä tunnetusti hurmioituva taistelija Mathias Borg. Mathias oli myös ollut aikaisemmin vaikea vastustaja Antonille. Tällä kertaa kuitenkin tähdet olivat oikeassa asennossa ja Antonin keskittymiskyky huipussaan ja Anton onnistui kentällä lähes kaikessa mitä yritti. Lopulta Anton voittikin matsinsa melkoisen helposti. Näin tilanteen ollessa 3-0 meille siirryimme tavoittamattomaan johtoon eikä nelinpelejä edes tarvittu! Riemulla ja juhlalla ei ollut rajaa kun tanssimme ja huusimme. Olimme varmistaneet Suomen sulkapallon ensimmäisen, toistaiseksi ainoan aikuisten EM-mitalin.
Semifinaaleissa vastaamme tuli Tanska, maa joka oli voittanut jokaisen miesten joukkuekilpailun vuodesta 2006 lähtien. Haaveilimme hurmoksemme kantavan meidät vielä finaalin, mutta muuri oli mahdoton ylittää ja peli oli ohi todella nopeasti meidän hävitessä lopulta 0-3. Harvoin olen voinut olla näin ylpeä itsestäni tai muista joukkueen jäsenistä kisan päättyessä tämän kaliiberin tukkapöllyyn.
Saimme mitalimme seuraavana päivänä ja tiesin että jokaiselle pelaajalle hetki oli ennenkokematon. Olimme saavuttaneet jotain, mistä olimme haaveilleet salaa monia vuosia, mutta johon oli itsekin ollut vaikea uskoa. En vieläkään ole varma, minkä ansiosta juuri tuona kyseisenä keväänä Baselin kylpiessä auringossa pelasimme kaikki yhtä aikaa taitojemme ylärajoilla. Tuntui, että löysimme itsestämme jonkinlaisen flow-tilan, joka kesti päivien ajan. Meillä oli turnauksen alusta asti ollut hauskaa joukkueen kanssa ja turnauksen jatkuessa kaikki loksahti paikoilleen ja pelasimme toisillemme. Samankaltaista yhteishenkeä en ollut kokenut Suomen joukkueessa aikaisemmin enkä sen jälkeen.Tämä on yksi niitä urani muistoja, joita en tule ikinä unohtamaan.
Voin vain toivoa että tämän vuoden Suomen joukkue löytää saman vaihteen parhaillaan käynnissä oleviin EM-kisoihin Venäjän Kazanissa. Suomen joukkue on sijoitettu seitsemänneksi, mutta tarinan opetus on, että kaikki on mahdollista. Toivonkin siis, että tänään Eestin 4-1 kaatanut joukkue yltää ihmetekoihin ja toistaa Baselin pamauksen!
PS. Kisoja voi seurata livenä esimerkiksi täältä! Tulokset taasen löytyvät Tournament Softwaren sivuilta. Seuraavaksi Suomen joukkue kohtaa huomenna Norjan ja pelit alkavat aamusta klo 8.00 lähtien.
Alustuksena kerrottakoon, että joukkue EM-kisoja on pelattu vuodesta 2006 lähtien joka toinen vuosi vaihtuvissa lokaatioissa. Kisat pelataan joukkuekilpailuna, jossa jokaisessa ottelussa on 5 eri matsia: 3 miesten kaksinpeliä ja 2 miesten nelinpeliä. Suomella on ollut historian valossa useimmiten vahvemmat kaksinpelit, kun taas miesten nelinpeleistä olemme saattaneet saalistaa vain hajapisteitä.
Monet EM-joukkuekisat ovatkin olleet aikamoista rämpimistä joukkueeltamme. Lähdimme aina altavastaajina etenemään lohkovaiheeseen ja tiesimme että ainoastaan täydellisellä onnistumisella voisimme yllättää lohkomme sijoitetun maan. Kun ainoastaan lohkon paras etenee jatkoon, jouduimme melkein aina pettymään ja pakkaamaan kamamme lohkovaiheen jälkeen.
Kunnes..
Basel ja vuosi 2014. Arpakone oli heittänyt meidät samaan alkulohkoon rakkaan naapurimaamme Venäjän kanssa. Jatkoon tarvittiin Venäjän päänahka ja sen saamiseen meidän olisi taisteltava itsellemme kolme voittoa. Tiesimme, että ennakko-odotusten mukaan meillä olisi tähän mahdollisuus ainoastaan voittamalla kaikki kolme kaksinpeliä jättiläistä vastaan, sillä Venäjän nelinpelit tiedettiin raudanlujiksi. Tiesimme että voisimme onnistua voittamaan singelit, jos kaikki loksahtaisi kohdalleen. Emme kuitenkaan olleet ennakkosuosikkeja yhdessäkään ottelussa ja päivän kunto ratkaisisi paljon.
Ensimmäinen kaksinpeli alkoi. Pelasin itse Venäjän Goljattia Vladimir Ivanovia vastaan. Minä tiesin ja koko joukkue tiesi, että tappio tästä merkitsisi lähes varmaa kotiinlähtöä taas lohkovaiheen jälkeen. Sain jollakin ihme konstilla vietyä pelin kolmanteen erään, jolloin ottelun henkinen ote kummallisesti kääntyi enkä enää ollutkaan kentällä altavastaajana. Voitin ottelun ja annoin selvän merkin niin omalle joukkueelleni kuin vastustajalle siitä, että täällä ollaan tosissaan.
Toisessa ottelussa meidän kakkoskaksinpelaaja Eetu Heino voitti ottelunsa Vladimir Malkovia vastaan täysin varmasti kahdessa erässä, pelaten todennäköisimmin yhden tasapainoisimmista otteluista, jonka olen koskaan nähnyt hänen pelaavan urallaan. Niin Eetu kuin koko joukkueemme puhisi tämän jälkeen susilauman lailla. Olimme haavoittaneet Venäjän joukkuetta ja ottelu oli kuoloniskua vaille sinetöity sinivalkoisin värein.
Kolmanteen kaksinpeliin meillä oli vaihtoehtoina niin nykyinen singelin Suomen mestari Kalle Koljonen tai tämän vuoden sekanelinpelin Suomen mestari Anton Kaisti. Valmennus päätti ennen peliä pistää Kallen kentälle. Myös Kalle puhkui intoa ja itsevarmuutta ennennäkemättömällä tavalla. Kalle aloittikin matsin painaen todella vahvasti päälle Rocky Balboaan verrattavalla intensiteetillä. Voin kertoa, että joukkueemme tunnelmat katsomossa alkoivat muistuttaa etäisesti Rion sambakarnevaalien touhuja. Sitten tapahtui jotain; Kalle alkoi hätiköimään haluten voittoa liian paljon. Monissa liemissä keitetty kokeneempi Venäjän karhu Anatoliy Yartsev sai tästä omaan tekemiseensä uutta puhtia ja muutti Kallen liiallisen innon omaksi vahvuudekseen. Iloinen juhlinta katsomossa muuttui äkisti täydelliseen tyrmistykseen Kallen hävittyä ottelunsa kolmannessa erässä. Venäjä kavensi näin tilannetta. Peli oli 2-1.
Seuraavaksi kentälle astelivat meidän ykkösparimme nelinpelissä eli Eetun nuorempi veli Iikka Heino ja Anton Kaisti. He olivat kuitenkin lähestulkoon mahdottoman tehtävän edessä. Vastassa oli maailman parhaimpiin nelinpelipareihin lukeutuvat Ivan Sozonov ja jo kaksinpelin minulle hävinnyt Goljatti Vladimir Ivanov. Peli oli ohi noin 20 minuutissa venäläisten pyyhkiessä lattiaa meidän pojillamme täysin odotetusti.
Tilanne oli siis kutkuttava 2-2. Toiseen nelinpeliin laitoimme kaksi pelaaja, joilla ei ollut hölkäsen pöläyksen verran käsitystä nelinpelin juonikuvioista, eli itseni ja Eetu Heinon. Kaksi singel-pelaajaa pelaamassa nelinpeliä ei varsinaisesti ole se ennakkoon odotetuin ratkaisu. Ottelu alkoi kuitenkin omasta mielestäni yllättävän tasaisesti. Palloja voitettiin vuorotahtiin. Hävisimme lopulta ensimmäisen erän hieman omintakeisella tyylillämme pelaten ainoastaan tiukasti. Epäusko alkoi nostaa taas päätään - oliko tämä ottelu voitettavissa? Toisen erän onnistuimme jo voittamaan tiukasti ja meillä oli hauskaa kentällä Eetun kanssa, vaikka usko omiin kykyihimme venäläisiä vastaan ja ottelun voittoon alkoi vasta herätä. Kolmannessa erässä etenimme taas tasatahtia venäläisten kanssa. Lopun alettua häämöttää toinen venäläisistä pelureista, Sergei Lunev, kipsasi täysin ja saimme lyötyä lisää painetta hänen suuntaansa. Kaikkien, eikä vähiten itse kentällä olleiden, hämmästykseksi voitimme ottelun ja olimme näin lyöneet Venäjän 3-2. Samanlaista rajatonta riemua en ollut kokenut ikinä aiemmin sulkapallon yhteydessä.
Tämän jälkeen lohkovaiheessa oli vielä kaksi muuta peliä Israelia ja Italiaa vastaan. Nämä hoidimme ilman vaikeuksia 5-0 lukemin keskittymisen ollessa jo puolivälierissä.
Olimme selviytyneet lohkostamme jatkoon ensimmäisen kerran vuoden 1994 jälkeen, jolloin Suomen joukkue selvitti tiensä Thomas Cupiin, saavutus joka omana aikanaan vastasi EM-mitalia. Vaikka riemumme olikin rajatonta, näin joukkueemme nuorempien sällien kasvoista, että työmme ei ollut vielä tässä. Kaikki janosivat lisää.
Kalle Koljonen, Mika Köngäs, Anton Kaisti, Eetu Heino, Henri Aarnio, Ville Lång ja Iikka Heino
Odotimme malttamattomina minkä maan saisimme vastaamme puolivälierissä. Odotettuamme iltamyöhään saimme selville, että vastassamme olisi toinen rakas naapurimaamme Ruotsi. Tiesimme Venäjä-ottelun perusteella olevamme kunnossa laajalla rintamalla, joten tunnelma vielä illalla oli rennon odottava.
Puolivälierän aamu koitti ja kaikkien kasvoilta oli jo luettavissa, että nyt on tosi kyseessä. Kaikki meistä tiesivät, ettei tälläistä mahdollisuutta Euroopan mestaruus - mitaliin tule usein, jos koskaan. Siirryimme hallille. Edessä oli palaveri joukkueen kesken. Edelleen yritimme vitsailla keskenämme, mutta melko hiljainen seurakunta meitä oli kerääntynyt valmentajien ympärille. Aloitimme kevyen treenin ja heti kun pääsimme iskemään sulkaa kentälle tuntui, että kaikilla suli stressi pois ja tilalle vaihtui tiukka keskittyminen tulevaan.
Pelaava kokoonpano
Ensimmäinen kaksinpeli käytiin minun ja hyvän ystäväni Henri Hurskaisen välillä. En ollut tuohon mennessä vielä koskaan hävinnyt Henrille, enkä aikonut muuttaa tilastoja huonompaan suuntaan tälläkään kertaa. Kaksi erää tasaista itsevarmaa suorittamista ja siirryimme 1-0 johtoon. En yleensä ystävyydestämme johtuen viitsinyt liikoja juhlia voittojani Henriä vastaan, mutta tällä kertaa ottelua seurasi raivokas tuuletus ja huuto joukkueelleni "NYT MENNÄÄN!".
Seuraavaksi kentälle asteli Eetu, jolla oli vastassaan aina hankala vastus, Gabriel Ulldahl. Eetulla oli ollut vaikeuksia aiemmin Gabrielin kanssa, mutta tällä kertaa ei vaikeuksista näkynyt häivähdystäkään ja Eetu hoiti meidät johtoon 2-0 jatkaen varmaa suorittamistaan.
Kolmanteen kaksinpeliin olimme valinneet Anton Kaistin. Hänellä oli vastassaan pelistä tunnetusti hurmioituva taistelija Mathias Borg. Mathias oli myös ollut aikaisemmin vaikea vastustaja Antonille. Tällä kertaa kuitenkin tähdet olivat oikeassa asennossa ja Antonin keskittymiskyky huipussaan ja Anton onnistui kentällä lähes kaikessa mitä yritti. Lopulta Anton voittikin matsinsa melkoisen helposti. Näin tilanteen ollessa 3-0 meille siirryimme tavoittamattomaan johtoon eikä nelinpelejä edes tarvittu! Riemulla ja juhlalla ei ollut rajaa kun tanssimme ja huusimme. Olimme varmistaneet Suomen sulkapallon ensimmäisen, toistaiseksi ainoan aikuisten EM-mitalin.
Semifinaaleissa vastaamme tuli Tanska, maa joka oli voittanut jokaisen miesten joukkuekilpailun vuodesta 2006 lähtien. Haaveilimme hurmoksemme kantavan meidät vielä finaalin, mutta muuri oli mahdoton ylittää ja peli oli ohi todella nopeasti meidän hävitessä lopulta 0-3. Harvoin olen voinut olla näin ylpeä itsestäni tai muista joukkueen jäsenistä kisan päättyessä tämän kaliiberin tukkapöllyyn.
Saimme mitalimme seuraavana päivänä ja tiesin että jokaiselle pelaajalle hetki oli ennenkokematon. Olimme saavuttaneet jotain, mistä olimme haaveilleet salaa monia vuosia, mutta johon oli itsekin ollut vaikea uskoa. En vieläkään ole varma, minkä ansiosta juuri tuona kyseisenä keväänä Baselin kylpiessä auringossa pelasimme kaikki yhtä aikaa taitojemme ylärajoilla. Tuntui, että löysimme itsestämme jonkinlaisen flow-tilan, joka kesti päivien ajan. Meillä oli turnauksen alusta asti ollut hauskaa joukkueen kanssa ja turnauksen jatkuessa kaikki loksahti paikoilleen ja pelasimme toisillemme. Samankaltaista yhteishenkeä en ollut kokenut Suomen joukkueessa aikaisemmin enkä sen jälkeen.Tämä on yksi niitä urani muistoja, joita en tule ikinä unohtamaan.
Kasperi Salo, Ville Lång, Eetu Heino, Kalle Koljonen, Anton Kaisti, Iikka Heino ja Veli-Markus Melleri
Voin vain toivoa että tämän vuoden Suomen joukkue löytää saman vaihteen parhaillaan käynnissä oleviin EM-kisoihin Venäjän Kazanissa. Suomen joukkue on sijoitettu seitsemänneksi, mutta tarinan opetus on, että kaikki on mahdollista. Toivonkin siis, että tänään Eestin 4-1 kaatanut joukkue yltää ihmetekoihin ja toistaa Baselin pamauksen!
PS. Kisoja voi seurata livenä esimerkiksi täältä! Tulokset taasen löytyvät Tournament Softwaren sivuilta. Seuraavaksi Suomen joukkue kohtaa huomenna Norjan ja pelit alkavat aamusta klo 8.00 lähtien.
Kommentit
Lähetä kommentti