Onko elämää SM-kisojen jälkeen?


Tämä viikonloppu oli ensimmäinen helmikuun alun viikonlopuista sitten vuoden 2001 kun en kärrännyt mailakassiani aamutuimaan kisahallille pelatakseni Suomen mestaruudesta. Viimeiset 18 vuotta jatkunut perinne katkesi tähän vuoteen ja täytyy sanoa että hieman oudolta se tuntuu. Vielä viimeiseen asti leikittelin ajatuksella tuplan pelaamisesta, mutta koska matka Pariisista Helsinkiin on pitkä ja elämääni on tullut uusia velvoitteita, jouduin luopumaan ajatuksesta.

Itselläni on monenkirjavia muistoja SM-kisoista. Muistan kun ensimmäisen kerran astelin halliin 15-vuotiaana vuonna 2001. Aloitin urakkani luonnollisesti karsinnasta voittaen ensimmäisen matsini. Toinenkin oli voitettavissa, mutta hävisin lopulta tiukasti Iiro Kokolle. Niin lähellä tappion karvaita kyyneleitä en ollut ikinä ollut enkä tullut olemaan urani aikana kuin kyseisen tappion jälkeen. Kehitystä tapahtui seuraavina vuosina vaikka omaan mielenmalttiini liian hitaasti ja seuraavina vuosina jouduin kokemaan tappion karvauden vielä monena vuotena. Joka vuosi mentiin kuitenkin eteenpäin ja viimein vuonna 2005 selvitin tieni finaaliin ja vein voiton Antti Viitikosta kolmannessa erässä (tuolloin pelattiin viiteentoista pisteeseen systeemillä). Fiilis tuon voiton jälkeen oli aika uskomaton. Tosin en tuntenut niinkään saavuttaneeni tavoitettani, vaan päässeeni ensimmäiseen etappiin matkalla kohti unelmiani.






Tämän jälkeen SM-kisat olivatkin osaltani aikamoista voiton juhlaa. Toisaalta oli mukava tulla voittamaan kotiyleisön eteen turnaukseen jota en etukäteen joutunut useanakaan vuotena kovinkaan stressaamaan. Toinen puoli kolikosta oli se, että olin hieman katkera ja motivaatiopuutteen edessä haastaja-vastuksen puuttuessa. Koviten minulle hanttiin laittoi hyvä ystäväni Eetu Heino ja hänelle saankin olla kiitollinen siitä, että jaksoin sisuuntua ja tavoitella voittoa kisoissa urani loppuun saakka. Viimeisinä vuosina tosin tuntui, ettei hallilla ollut enää kuin hävittävää. Rakastin eniten juuri yleisölle pelaamista ja alkoi tuntua että aina tukenani olleet joukot alkoivat jo itsekin odottaa jonkun toisen voittoa. Lajille ei tee hyvää kenenkään ylivoima, mistä syystä oma asenteenikin kisoihin alkoi urani taitevuosina olla jo odottava: eikö sieltä jo voisi tulla joku ja haastaa?



Ja tulihan sieltä lopulta. Oma olo siitä, että voin lopettaa urani helpottui kun näin että takaa tullaan ja kehitytään. Toivon todella että tämä kehitys jatkuu ja joku nuoremmista kolleista haastaa mestaruusputkeni ja saavutukseni. Parasta tietysti olisi, että Suomen ykkösen tittelistä kävisi joka vuosi myös kova vääntö joka motivoisi haastajia kehittymään entisestään. Tämän vuoden finaalit osaltaan osoittivat, että töitä on vielä edessä jos meinaa maailman huippua tavoittaa. Toisaalta taas oli upeaa nähdä miesten finaalin venyminen kolmanteen erään saakka. Edellisen kerranhan näin on käynyt vuonna 2009 joten oli jo aikakin antaa yleisölle ns. koko rahan edestä. Hienoa on myös nähdä että nykyisissä nuorissa on useampikin jolla on mahdollisuus nousta ykköseksi. Ottakaa kaikki irti siitä haasteesta jonka saatte toisistanne.  Mahdollisuudet teillä on vaikka mihin jos jaksatte itse uskoa asiaanne ja tehdä töitä unelman eteen.

Niin, kuten näkyy vaikken hallilla ollutkaan, on viikonloppu edelleen kulunut vahvasti sinivalkoisten mestaruuskisojen merkeissä. Jopa tyttäreni tiesi tänä aamuna kertoa että nyt ”syödään aamupalaa ja katsotaan sulkapalloa” (ja lisäsi toiveekkaasti ”ja  sitten mennään hoplottiin”). Kisoja on seurattu täältä Pariisista varsin tiiviisti kiitos livelähetysten! MIelessäni haaveilen jo ajasta kun lähetyksiin saataisiin selostus mutta edistystä on jo tietysti se että matseja on mahdollista seurata täältä Keski-Euroopastakin käsin liveajassa. Kaikki ajallaan, eikö?



Nuorille SM-kisapelaajille sekä tietysti niille jo vähän kokeneemmillekin haluan sanoa että vaikka tappion hetkellä tuntuu pahalta, niinkuin pitääkin, nämä tappiot, varsinkin tiukat opettavat eniten ja kasvattavat nälkää kehittyä ja kasvaa kilpailijana. Lopultahan pelaajan menestyksen määrittää suurilta osin pelaajan henkinen kantti. Lisäksi voin kertoa teille salaisuutena että kyllä, elämää on SM-kisojen jälkeenkin. Kuitenkin nuo elämäni SM-vuodet olivat niin ikimuistoisia että tuosta elämänvaiheesta kannattaa ottaa kaikki irti. Kisakärpänen myös puri itseeni sen verran että ehkä ensi vuonna ollaan jälleen hallilla. Katsojana, valmentajana vai pelaajana… no sitähän ei tiedä vielä kukaan. ;)

Suuret onnittelut Suomen mestareille Kalle Koljonen, Airi Mikkelä, Anton Kaisti&Jenny Nyström, Jenny Nyström&Sonja Pekkola sekä Henri Aarnio&Iikka Heino!


PS. Tänään alkaa Suomen Selviytyjät, jossa tämäkin viidakonvaltias pääsi testaamaan itseään ja selviytymistaitojaan. Käännä siis illalla kanava Neloselle klo 20.30 niin näet miten siellä viidakossa oikein meni.



Kommentit

Tämän blogin suosituimmat tekstit

Your (Rookie) Partner-in-Wine – Salon 1999

Ja Manafaru - A Hidden Gem in the North of Maldives

Your (rookie) Partner-In-Wine 2014 – Sarget Chateau Gruaud Larose