Roadtripillä Ranskanmaalla

Mikä maa Ranska onkaan! Meille oli muuttomme selvittyä selvää, että häiden jälkeen lähtisimme kiertämään Ranskaa ja ottaisimme hyödyn irti uuden asuinmaamme tarjoamista lähimatkailuvaihtoehdoista.  Olimme aiemmin ajatelleet haluavamme löhölomalle jollekin paratiisirannalle, mutta kesän koittaessa ajatus 2-vuotiaan tyttäremme jättämisestä viikoksi hoitoon ei vielä tuntunutkaan hyvältä ajatukselta. Niinpä päätimme lähteä kiertelemään Etelä-Ranskaa autolla koko perheen voimin ja siirtää reissailut kaksin myöhemmäksi. 

Koska auton hankinta on suunnitelmissa vasta nyt syksyllä, alkoi reissumme romanttisesti autovuokraamosta. Menopeliksemme valikoitui hieman pienehkö ja unelias Ford Fiesta. Uneliaalla viittaan auton ominaisuuteen hiipua ylämäissä traktoreitakin hitampaan vauhtiin. Auto ei pienessä vastatuulessa kiihtynyt yhtään mihinkään, vaikka ajoin talla pohjassa ja ärräpäitä mielessäni päästellen. No onneksi auton hinta oli myös kooltaan verrattavissa sen moottoriin. Ja lomallahan ei ole kiire minnekään. Ensimmäinen yöpymispaikkamme oli pieni linna Neversin kaupungin vieressä keskellä vehreää maaseutua. Olimme valinneet majapaikan, paitsi sen historiaa henkivien meidät lumonneiden tunnelmallisten kuvien, myös sen sijainnin vuoksi. Burgundyn viinitilat sijaitsivat lähietäisyydellä eikä paikka ollut kovin kaukana Pariisista, mikä mahdollisti sen ettei koko päivä tuhlaantunut auton ratissa. Vaikka viinitilat jäivät meiltä lopulta tällä reissulla näkemättä (päätimme tehdä oman reissunsa Burgundyyn myöhemmin), voi sanoa että majapaikkamme todellakin ajoi asiansa ja enemmänkin. Linna oli käytännössä tyhjä, eikä muita vieraita juurikaan näkynyt. Saimme pitää takapihalta avautuvat näkymät täysin itsellämme: vehreät pellot, joissa laidunsi lehmiä sekä lampi, jonka ääreen kahden puun väliin oli pujotettu leveä riippumatto. Kaiken tämän keskellä uima-allas aurinkotuolineineen eikä lisäksemme ristinsielua. Aika täydellistä. 

Tästä jatkoimme maanantaina aamupalan ja aamu-uintien jälkeen matkaa kohti etelää. Matkaa tuli taitettua noin 550 kilometriä seuraavaan majapaikkaan Aix-en-Provencessa. Teimme matkalla yhden pidemmän pysähdyksen ja kävimme palloilemassa Ranskan ruokapääkaupungissa Lyonissa. Olimme googletelleet varmaan tunnin eri ruokapaikkoja ja lukeneet Tripadvisorista arvosteluja miettien päämme puhki mikä mikä olisi paras vaihtoehto kokea Lyonin kehuttu kulinarismi. No kuten usein on tapana, löytyi houkuttelevin paikka sattumalta kävellessämme parkkipaikalta kohti etukäteen valitsemaamme ravintolaa, jonne emme siis koskaan päätyneet. Googlailu osoittautui tällä kertaa turhaksi. Kuten alhaalla oleva kuva kertoo ei ruokaan kuitenkaan onneksi tarvinnut pettyä tässä ravintolassa. Lyon muutenkin näytti melko viehättävältä paikalta, mitä nyt parin tunnin otannalla voi sanoa. 

Aix-en-Provenceen tutustumisemme alkoi aamu-uinnilla hotellin uima-altaalla. Taaperon kanssa reissatessa kannattaa olla olematta turhan kunnianhimoinen nähtävyyksien ja aktiviteettien kanssa. Koska Alessiasta on kehkeytynyt melkoinen vesipeto, joka uisi mielellään vaikka aamusta iltaan, on majoituspaikan varailussa ensimmäinen kriteerimme nykyään varmistaa, että hotellissa on uima-allas. Päivä sujuu yleensä huomattavasti helpommin ja vähemmin kitinöin kun energioita on käyty vähän laskemassa uima-altaan pohjaan. Emme muutenkaan olleet varsinaisesti tehneet suunnitelmia Aix-en Provencen suhteen (joka sinänsä vaikutti erittäin kivalta ja kauniilta kaupungilta) vaan olimme päättäneet suunnata Cassis-nimiseen rannikkokylään haistelemaan tunnelmaa sekä veneretkelle katselemaan paikallisia ”vuonoja” les calanqueseja. Ja mitkä maisemat Cassis vuonoineen tarjoilikaan meille! Venematka kesti noin 45 minuuttia kiertäen kolme lähintä vuonoa. Reissu oli juuri sopivan mittainen, jos on vikkelä 2-vuotias tytär mukana juoksemassa pientä veneen purtiloa edestakaisin. Alessiaa tosin ainakin alkuun hieman jännitti aallot ja merenkäynti mutta ei mennyt aikaakaan kun hän hihkui mukana aaltojen heilauttaessa venettä ja lyödessä roiskeita veneeseen. 

Cassiksen kävijöille ja erityisesti Les Calanqueseille menijöille vinkiksi, että veneretkiä järjestetään todella tiheään (olisiko ollut puolen tunnin välein) ja lippuja saa ostettua suoraan Cassiksen satamasta. Les Calanqueseja voi ihastella myös ylhäältä jyrkänteeltä käsin, kun pakkaa reppuun tennarit ja lähtee trekkaamaan. Alue on luonnonsuojelualuetta ja suosittua trekkausmaastoa. Ilman taaperoa olisimme varmasti itsekin lähteneet tutustumaan alueeseen jalan, mutta tällä kertaa valitsimme helpomman reitin. Vaikka Cassis on turisteja täynnä (mikä rannikkoalue elokuussa Ranskassa ei olisi), painui se mieleemme yhtenä Ranskan kivoimmista paikoista johon olemme tähän mennessä eksyneet. Sea food - ravintolat satamassa valkoruudullisine liinoineen ja ystävällisine ihmisineen, värikäs kylä täynnä pieniä katuja ja jyrkänteiden ympäröimät viihtyisät rantapoukamat sekä selittämätön rento ”lomafiilis” sai meidät ihastumaan paikkaan. Cassis ei ole samalla tavalla kaunis kuin monet Ranskan ja Italian pikkukaupungit jotka hurmaavat mukulakivikatuisilla vanhoilla kaupungeillaan ja keltaruskeilla kivitaloillaan. Se ei ole samalla tavalla tyylikäs, mutta se on todella viihtyisä. Viihtyisä ja rento. Ei siis ihme että mä tykkään.

Tarkoituksemme oli Cassiksen jälkeen käydä katsomassa läpi etelän kuuluisimmat kaupungit Nizza, Monaco, Cannes ja St Tropez. Saimme kuitenkin Cassiksesta inspiroituneina ajatuksen, että menisimme Nizzaan luonnonpuisto Gorges du Verdonin läpi ajaen. Kilometreissä matka ei ollut hurjasti rannikkoreittiä pidempi, mutta pienet mutkittaiset tiet ja leppoisa ajovauhti pysähtymisineen tekivät reissusta koko päivän mittaisen. Suuntasimme auton nokan kohti Point Sublimea, jonka oli tarkoitus olla pysähdyspaikkamme. Pääsimme kuin pääsimmekin kyllä lopulta perille, yhdet aurinkolasit köyhempinä ja pienen autonsiivousoperaation jälkeen tosin (mutkittelevat tiet ja matkapahoinvoiva taapero ei ole se paras resepti häämatkalle, let me tell you).

Matka ei siis ollut järin nopeakulkuinen ja otti aikansa ennenkuin pääsimme kohteeseen, mutta voin kertoa että se oli joka minuutin ja mutkan arvoinen (jopa niiden hukkuneiden aurinkolasien, ja no, auton siivosi vaimo, joten menköön sekin ;). Itse Point Sublime oli hieno näköalapaikka, mutta vieläkin korkeammalle nostaisin silti itse ajomatkan vuoristoisia pikkuteitä pitkin. Gorges du Verdonia ei turhaan sanota Euroopan Grand Canyoniksi. Jyrkänteet ja kuilut ja ruosteen punertavat kiviseinämät yhdistettynä vuoristokasvien vihreään ja solan pohjalla mutkittelevaan turkoosiin veteen. Tie on niin kapea, että ajamiseen täytyy keskittyä tosissaan, mutta matkan varrelta löytyy onneksi useampia näköala/valokuvaus-spotteja, joita hyödynsimme. Ylhäältä spottasimme myös huikean siniturkoosivetisen Lac de Ste Croix järven, jolle päätimme lyhyen kävelyretken jälkeen palata pienelle pulahdukselle, ennenkuin jätimme kanjonin taaksemme ja suuntaisimme kohti Nizzaa. Syrjähyppymme alkuperäiseltä reitiltämme maksoi meille St. Tropezin, mutta jotenkin luulen, että valintamme oli silti oikea. Gorges on gorgeus. Ei voi siis kuin suositella.

Kuvia ei ole muuten käsitelty yhtään eli veden sävyt olivat livenä juuri noin upeat (tai upeammat) kuin kuvissa.

Nizzassa ehdimme viipymään vain illan ja nopea ensivaikutelma oli, että paikka on hyvin samanhenkinen kuin monet Välimeren turistikohteista. Voisin mennä uudelleen (ja varmaan menenkin) mutta mitään erityisen omaleimaista en heti paikasta keksi. Paitsi sen, että Nizzassa puhutaan englantia enemmän ja paremmin kuin missään muualla Ranskassa! Rantabulevardilla on leppoisa käyskennellä ja lapsen kanssa reissatessa voi sanoa, että oli mukava huomata muitakin lapsiperheitä viettämässä myöhäistä illallista Nizzan illassa. Sulassa sovussa rannan lähistölle levittäytyvällä ravintola-alueella liikkuivat niin pariskunnat, perheet kuin nuoret juhlijatkin.  Kuten sanottu Nizzasta jäi kiva fiilis lyhyen käynnin perusteella. Varmasti menemme sinne vielä uudestaan jossain vaiheessa. 

Nizzassa vietetyn illan jälkeisenä aamuna lähdimme ajamaan miljoonaan muun ihmisen seuraksi kohti Monacon kimallusta. Myös tämä Nizzasta Monacoon vievä tie on todellinen helmi näköaloiltaan. Tie kiemurtelee korkealla vuorilla, mistä aukeaa huikeat näkymät Välimerelle. Tällä noin 15 kilometrin pätkällä myös ehtii varsinkin näin elokuussa ihastella maisemia, sillä vaikka matka on uskomattoman lyhyt, tuhrautui aikaa reilusti yli tunti ennen kuin olimme Monacossa pelipaikoilla. Jos olet menossa Monacoon, suosittelen auton jättämistä kaupungin laidalle tai ulkopuolelle, jollei käveleminen haittaa. Autolla keskustassa saa aikaa tuhraantumaan käsittämättömät määrät. Ja mikäs Monacossa on kävellessä, kun maisemat ovat juuri niin erilaiset ja upeat kuin vuorten ja meren väliin ahdetulta luksuskaupungilta voi olettaa. Eikä etäisyydetkään tässä kaupungissa saa jalkoja maitohapoille; Monaco on pinta-alaltaan vain 2 neliökilometriä!

Kimalluksesta ja luksuksesta voi olla montaa mieltä, mutta onhan Monaco matkustuskohteena jotain aivan erilaista. Monaco on kuin Euroopan mini-Dubai, joskin intiimimpi ja mielestäni maisemiltaan kauniimpi. Jos Dubai on karuun autiomaahan tehty uljas keidas, on Monacossa jotain alkuperäisempää ja aidompaa. Luksusjahdit täyttävät sataman ja kasinojen vieressä tönöttävät luksushotellit. Silti tämän kaiken ympäröivät jyrkänteet ja kimaltava meri ovat olleet aina siinä. Ne eivät ole ihmisen rakentama palmusaari tai jälkikäteen tehty hiekkaranta. Monacon parhaat puolet ovat luonnon omaa tuotantoa.  Näkyyhän Monacossa tottakai väkisinkin, että lomailijoiden budjetit ovat hieman erilaisia kuin muualla, mutta siltikin tunnelma on mielestäni jotenkin muita vastaavia luksuslomakohteita välittömämpi.

Roadtrippimme loppupäivät olivat rennot, kun jäimme Vaison-la-Romainen alueelle maaseudulle vetämään henkeä ja ranskalaista maalaisilmaa ystäväni vanhempien huvilatalolle. Grillaus, allas ja ulkopelit. Koira, viini ja ystävät. Hyvää vastapainoa osin hektisellekin alkulomallemme. Meno oli kuin suomalaisella kesämökillä sillä erotuksella, ettei ranskalaiseen kesänviettoon ilmeisestikään kuulu makkaranpaisto, sauna taikka iltapäiväkahvit. Siinä missä Suomessa mökkilomailuun kuuluu vääjäämättä jäätelö, muurinpohjaletut ja grillatut vaahtokarkit, herkuttelevat ranskalaiset melonilla ja viinillä. Nii-in, melonilla. Viini on ihan jees mutta mielestäni kulinaristeiksi itseään tituleeravilla raskalaisille voisi opettaa asian jos toisenkin mökkiherkuista. ;) 

Äh, tätä kirjoittaessa alkaa itsellä nousta väkisin matkakuume. Varsinainen häämatkamme siirtyi siis ensitalveen ja nyt onkin kovan pohdinnan alla, minkä kohteen valitsemme. Tällä hetkellä listan kärkipäässä taistelevat Malediivit, Oman ja Mauritius. Onko kellään kokemuksia näistä? Mitä suosittelisitte ja miksi?