Salil eka, salil vika



Kuten jo aiemmin kirjoittelin ensimmäisessä postauksessani täältä, otin pienen breikin kaikesta urheilusta muutettuamme Ranskaan toukokuussa. Treenauksesta vapaa kesä tuntui ajatuksena uudelta ja vapauttavalta. Enhän ole pitänyt kesän mittaista taukoa treeneistä sitten. Niin en varmaan koskaan. Harjoittelu on aina ollut säännöllinen osa elämääni ja treenitauot pisimmilläänkin yhdestä kahteen viikkoa viimeisen viidentoista vuoden aikana. Voi siis ehkä sanoa että ammattailaisurani lopettamisen jälkeen kärsin hienoisesta treeniväsymyksestä ja suoranaisesta motivaation puutteesta. Teki mieli tehdä jotain aivan muuta ja olin niin täynnä treenaamista ja harjoittelua, että tarvitsin hengähdystauon. 





Siinä sitten kuin huomaamatta vierähtikin useampi kuukausi vain ihmetellessä. Urheilusta nautin lähinnä television ja uutisten välityksellä. Annoin tietoisesti itselleni usein vapauden jättää menemättä salille tai juoksemaan, vaikka olin mielessäni jo päättänyt, että huomenna menen. Se oli kaikkien niiden vuosien jälkeen, kun oli pakottanut itsensä lenkkipolulle, hallille tai punttisalille kerta toisensa jälkeen, hyvin vapauttava ja rentouttava fiilis, kun pystyi sanomaan itselleen, että ei ole pakko jossei huvita. Ja monesti ei huvittanut. Pakon puuttuessa en oikein löytänyt motivaatiota, koska varsinaisia urheilullisia tavoitteita ei enää ollut. 

Kuitenkin kuten arvata saattaa ei kokopäiväinen lorvailu ilman minkäänlaista fyysistä haastetta taikka rasitusta tuntunut enää kovinkaan hyvältä ajatukselta parin kuukauden laiskottelun jälkeen. Lisäksi ranskalainen patonki ja muut paikalliset herkut tekivät tehtävänsä ja ulkomuoto ja olo alkoi muistuttaa enemmän ja vähemmän kliseistä ex-ammattiurheilijaa. Olenkin nyt löytänyt tarvittavia motivaation lähteitä treenata ja harjoitella taas, joskin huomattavasti rennommin kuin aikanaan. 






Ehkä tärkein motivaation lähde itselleni tällä hetkellä on hyvä ja energinen olo. Ja tässä kohtaa voidaan heti tehdä yksi asia selväksi. Minulle liikunta, edes kevyt juoksulenkki, ei tuo hyvää oloa heti suorituksen jälkeen. Päinvastoin. Heti suorituksen jälkeen olen entistä väsyneempi, lihaksiin koskee ja mietteissäni mietin miksi tämäkin piti tehdä. Mutta puhunkin nyt hyvästä ja energisestä olosta ylipäänsä. Olotila seuraavana päivänä. Seuraavalla viikolla. Olen huomannut että kuntoilu ja urheilu saa mieleni pysymään huomattavasti kirkkaampana ja olen yleisesti ottaen paremmalla tuulella. 






Juuri nyt minua motivoi myös se seikka, että tulen pelaamaan valmentamani seuran kakkosjoukkueessa 5-7 peliä tämän kauden aikana. Joukkueen odotukset  kasvattavat omiakin odotuksiani. Mennessäni sulkiskentälle odotan minäkin astelevani pois sieltä voittajana. Tiedostan kuitenkin jo nyt sen, etteivät taidot ja tatsi pysy tallessa jos en harjoituta itseäni yhtään. Ensimmäisiin seuramatseihin on kuitenkin vielä hieman aikaa koska joukkuepelit alkavat vasta lokakuussa.

Itselleni siis tavoitteiden asettaminen on tärkeää. Entisenä kilpaurheilijana valehtelisin jos väittäisin ettei kilpailu saisi minua edelleen innostumaan ja verta suonissa hieman kuohumaan. Tähän tavoitteiden asettamiseen sainkin itselleni sopivan haasteeseen, kun ystäväni ja Venäjän paras sulkapalloilija Vladimir Malkov soitti ja kyseli josko olisin halukas pelaamaan hänen kanssaan näytösottelun kotikaupungissaan Saratovissa 7.9. Ennen suostumistani minun oli pakko kysyä häneltä, tietääkö hän että olen lopettanut. Sanoi tietävänsä, mutta myös sanoi tietävänsä, että jos show pitää pistää pystyyn olisin minä oikea mies hommaan. 








Olemme jo vuosia aikaisemmin jutelleet Saratovista ja Vladimir on useasti kutsunut minua kylään tutustumaan tähän Volgan rannalla sijaitsevaan helmeen, joten ajattelin että nytpä sitten saamme iskettyä kaksi kärpästä yhdellä iskulla. Lupauduin ja nyt olen siis tilanteessa, jossa minun pitäisi pelata sulkapalloa ammattimiestä vastaan tällä viikolla. Siitä on vierähtänyt jo kuun päivät kun olen viimeksi sulkismailaan tarttunut mutta nyt on siis juostu ja tehty harjoitteita omalla painolla, joten eiköhän se ihan hyvin mene. Joko niin, tai sitten saan elämäni löylyt. Mutta taistelemaan lähdetään! 



Kertokaa toki myös millä te motivoitte itseänne treenaamaan silloin kun ei huvittaisi? Oletteko tavoitteiden asettajia vai palkitseeko itse liikunnasta koituva hyvä olo? Mitä jos hyvä olo ei kanna haluamiinne tuloksiin?

Muun muassa näitä asioita lähden pähkimään joukkueeni Aulnay Sous Bois:in ensiviikon treeneissä ja kaikki omakohtaiset kokemukset ovat erittäin tervetulleita! 

Ville

Ps. Voitte seurailla viimeisten hetkien valmistautumista koitokseen sekä Venäjän reissua lähemmin Instagramista!  


Kommentit

Tämän blogin suosituimmat tekstit

Your (Rookie) Partner-in-Wine – Salon 1999

Ja Manafaru - A Hidden Gem in the North of Maldives

Your (rookie) Partner-In-Wine 2014 – Sarget Chateau Gruaud Larose